Suomalainen yrittäjä, meillä on ongelma

Markku Oikarinen

Se ongelma on suomalaisen yrittäjän liiketoimintaosaaminen. Tähän tulokseen tullaan tarkastelemalla suomalaisten sijoittumista asenteita, resursseja ja perusrakenteita kaikkiaan 137 maassa vertaavassa Global Entrepreneurship -indeksissä. Suomalaiset yrittäjät kyllä pärjäävät asenteita ja pyrkimyksiä mittaavassa vertailussa hyvin, mutta kun verrataan yrittäjien kyvykkyyksiä eri maissa, romahdamme sijoituksissa. Kyvykkyysvertailun kärkimaa on kaikkien vertailumaiden joukossa Tanska. Naapurimme Ruotsi sijoittuu viidenneksi. Suomi on sillä listalla vasta kahdeskymmenes.

 

Suomessa on pumpattu valtavia summia kiihdyttämöihin ja yrityskehittämishankkeisiin. Tuloksena on se, että suomalaiset yritykset investoivat tutkimus- ja kehittämistoimintaan suhteellisesti eniten EU-maista, mutta menestystarinoita syntyy heikosti. Suomen korkean teknologian vienti on romahtanut 2000-luvun alun tasosta. Kaikki kunnia virkamiehille, mutta kun käytännön liiketoimintaosaaminen tai näkemys sen kehittämistarpeista puuttuu rahoituspäätösten tekijöiltä, ei siihen myöskään kiinnitetä riittävästi huomiota. Rahoitusta jaetaan tasaisesti hyville ideoille ja parhaiten viestiville ideoiden myyjille, kun tuki pitäisi keskittää siihen vähälukuisempaan joukkoon yrityksiä, joilla on kaikki kasvun elementit kunnossa. Slush-pöhinän ja hyvän asenteen lisäksi kasvun aikaansaamiseksi tarvitaan kykyä johtaa, analysoida ja kehittää yritystä.

Meidän kannattaa nyt ottaa lusikka kauniiseen käteen ja keskittyä tuon kyvykkyyspuolenkin kuntoon laittamiseen. Siihen vaikutetaan yritystukijärjestelmän uudistamisella siten, että kaupallistamisen valvonta siirretään julkiselta sektorilta yritysten hallituksille ja pääomasijoittajille. Lisäksi keskitytään johtamisen opiskelussa perinteisen sijaan oikeaan tai simuloituun yritystoimintaan, jossa oppi tulee yrityksen ja erehdyksen, ei niinkään kirjojen kautta.

 

 

Markku Oikarinen

toimitusjohtaja, KTM

Pohto Oy

Kommentit

Kommentoi
Hei, voinko auttaa?

Livechat on suljettu

Olemme seuraavan kerran avoinna maanantaina 09:00-11:00

Voitte ottaa meihin yhteyttä myös tällä lomakkeella. Vastaamme viestiinne mahdollisimman pian.

Olet jonossa Sulje
Hei, olet jonossa sijalla ?. vastaamme sinulle mahdollisimman pian. Kiitos!